Ollaan jälleen kerran siinä pisteessä,
että toisillemme esitetään ulkopuolista.
Ja sen näkee nyt jo naamasta,
että siinä kriisissä ollaan oltu jo vuosia.
Me ei enää olla nuoria,
niin anteeksi mitä helvettiä sä nyt sekoilet?
Kun aina sama virsi alkaa uudestaan,
sä sillä hyökkäät sekä egoilet.
Ja kohta paukkuu ovet jälleen kerran,
kisataan kumpi uuttaa kovempaa.
Kaikuu Jumala uuta saatana ja perkeleä,
kun vissiin kaikesta saa tehtyä ongelmaa.
Turha mitään on nyt kieltämään,
kunta kerrutaan toistemme puhteisiin.
Mutta alkaa pikkuhiljaa hiertämään,
niin sori vitusti jos meni tunteisiin.
Mä toivon sulle pahaa.
Mä toivon sulle pahaa.
Jälleen naapurit saa unelmoida kotirauhasta,
kun me tyydytetään tarpeita.
Nyt on joulukin jo peruttu ja muksu ja
jos olis nekin varmaan olis jo hangessa.
Kertaat jälleen kerran alusta,
miten aina toistan omat virheeni.
Ei kai kukaan täydellinen oo,
mut voitko hyvä ihminen es kerran mennä itseesi.
Sä visko tavaroita niin kun ne ois roskia,
ihan vaan et voi trienata.
Mä sorrun samoihin virheisiin,
mutten edes sotapuheeks et oot käyny joskus vieraissa.
Vaikka sekin yhä kismittää,
niin kun aikoinaan kuoltiin toisistamme musta sukkasia.
Kun nykyään toisillemme lämmittää se,
et tehdään susta musta rukkasia.
Mä toivon sulle pahaa.
Oot itse päinne niin kuin äiti saikoinaan
ja siks et koskaan anna periksi.
Mä oon liian ylpe myöntämään virheitäni,
siks en koskaan nöyry vaikka väärin tekisin.
Koska niin paljon kuin toisiamme vihataan,
jostain syystä sovitaan aina.
Ei kai me koskaan erota,
tää on kai sitä,
et sovitaan viimeistään monantaina.
Sovita monantaina.
Sovita monantaina.
Vaikka me vihaisemme sillä salaisesti,
aita sovitaan monantaina.