Kun kadullasi kunnin, näin kaiken muuttuneen,
vaan vielä sinut tunsin, veit mielen menneeseen.
Ei, missäsi vieraat, kai tietä voineet lain,
mä että sieltä etsin kotiain.
Kun rannallesi saavuin, näin penkin ruostuneen,
ja hetkiseksi istuin, mä puitten katveeseen,
niin silloin jostain saapui tuo aika entinen,
pois tämän päivän varjot sulkien.
Niin kaikki on kuin ennenkin, käyn muistoissain, mä takaisin.
Taas tutut nään, mä kadut luun, ja ystävät entiset palaa muun.
Niin kaikki on kuin ennenkin,
se mennyt on, vaan kuitenkin taas kukkimaan käy puistot nuo muistoihin.
Oh, tuuli kun vain nyt yli vähäisiin vaaleaksi hapaa!
Haa, yllätys on ihan naporanssias,
kun siis tulisi etkisterään,
johon nyt kynsi esteemme ku recoile.
Kun s vér featuring miindeemme,
toki ei asi, kun patienteímme isoillemme.
Tuuli tärsenä sosiaalii,
London 1981.
Nuo talot kaikki harmaat, niin oli rempallaan.
Ja kadut kaikki armaat, näin huoppaisina vaan.
Ja aivan outo kansa nyt siellä asustaa.
Näin miksi on, en vastausta saa.
Niin rannallesi saavuin, näin penkin ruostuneen.
Ja hetkiseksi istuin, mä puitten katveeseen.
Niin silloin jostain saapui tuo aika entinen.
Pois tämän päivän varjot sulkien.
Niin kaikki on kuin ennenkin.
Käyn muistoissain, mä takaisin.
Taas tutut nään, mä kadut nuon.
Ja ystävät entiset palaa muun.
Niin kaikki on kuin ennenkin.
Se mennyt on vaan kuitenkin.
Taas kukkimaan käy puistot nuon muistoihin.