Maan yli pimeän ja hiljaisen säteili tähti taivas ikuinen.
Sen tunnistimme silmin suurtuvin ja ahdistettu sydän mummankin.
Yleni kohtalonsa unoittain,
yön maailmoinen alla loista vain.
Eihän tää,
jolta tähdet radan saa,
voi ihmisaivoitukset taivuttaa.
Syvinpä täyttömykseen nöyryin vain,
maa haavoitettu itse haavoittain.
Mut ruumiseni virtos,
tunsin sen,
sinusta tuskan virta salainen.
Välätäin tähtilenssi,
lenssi pohjoiseen.
Nyt mitä toivoit, toivoit, näin sun kysynen.
Sen tiesit, tiesit,
luotas juuri nyt.
Voi sovi sydämeni,
lentää nyt.